11/04/2013 13:20

Tonight

CASEY |

SI MODA DETAILS APR11 2013SI MODA DETAILS APR11 2013 2

Juuri nyt käynnissä varasuunnitelmien varasuunnitelman luominen. Ajatukseni ommella täksi illaksi jotain kivaa oli hieno ja toteutui mallin puolesta juuri niin kuin halusin, mutta kangas valinnassa mentiin metsään ja pahasti. Tehty luomus saa kelvata hienosta ja huolella tehdystä prototyypistä, mutta sille asteelle se sitte  jääkin. Noh nyt minulla on kivat kaavat valmiina odottamassa uutta ja parempaa kangasta.

Jotain täytyy kuitenkin kiskoa niskaan ja sehän tietysti aiheuttaa päänvaivaa, koska olin ollut niin luottavainen omiin ompeluihini. Myöskin pukukoodi mietitytti ja mietityttää edelleen. Rennompaa siistiä vaatetta vai sitten ihan juhla-asua? Noh valitaan kultainen keskitie, eli jotain siltä väliltä. Kaappia tonkiessa löysin erään “mekon” (lainausmerkit siksi, että pituus ei ihan riitä täyttämään mekko-sanan kriteerejä), jonka olen tehnyt koulussa muutamia vuosia sitten. En ole itse asiassa sitä koskaan varsinaisesti käyttänyt, ehkä juuri sen vaikean pituuden takia. Nyt ajattelin kokeilla sitä (teko)nahkapöksyjen kanssa. Malli ja värikin tuntuu ajankohtaiselta, koska tänä keväänä on taas näkyvissä röyhelöitä ja nudea.

Suurin syy valintaan oli ehkä tämä uusi tukka. Nämä kaksi jotenkin huusivat toisiaan puoleensa. Asu on ehkä tyttömäisempi mitä minulla on viime aikoina nähty, mutta tämän tukan kanssa tosi maskuliiniset vaatteet ovat hieman haastavia. Kynsiin ajattelin sipaista puuterin väristä lakkaa ja jalkoihin sirot korot. Minulla olisi myös vaaleat korkkarit, mutta äskeiset taivaalta leijailleet lumihiutaleet pistivät miettimään, josko sittenkin kääntyisin nilkkureiden suuntaan. Niillä saisi kyllä asuun hieman rosoisuutta ja jos vielä keksisin jonkun kivan ronskimman laukun.

Nyt menen tekemään viimeisiä päätöksiä ja laittamaan itseni valmiiksi. Huomenna näätte mitä tuleman piti!

ps. voisin ainakin pyyhkäistä nuo pölyt noiden kenkien päältä :D


27/03/2013 09:35

I’ll try to smile

CASEY | ,

SI MODA KEVÄT 2013 SI MODA KEVÄT 2013Olin taas eilen jänistää näistä asukuvista, vaikka jälkeenpäin sain huomata, että ihan kivathan niistä tuli. Se kaikki on vaan omasta päästä kiinni. Teemu käski kesken kuvien ottamisen lopettaa mökötyksen ja pistää hymyn huulille. Noh irtosihan se hymykin sieltä viimein. Näätte koko asun vielä tänään, nyt lähden hakemaan lopputyöni kirjasitomosta. Se tarkoittaa sitä, että pian juhlitaan valmistumista ;)


13/02/2013 12:59

Double statement

CASEY |

SI MODA DETAILSSI MODA DETAILSSI MODA DETAILS

paita COS / alempi koru Indiska / päällimmäinen koru h&m / kello Glitter

Muutama detail kuva eiliseltä. Pitkästä aikaa puin jotain muuta kuin kotiasun. Oli siihen ihan hyvä syykin, ikää tuli nimittäin vuosi lisää! 25-vuotta täyttäville vitsaillaan, että nyt alkaa se alamäki. Ollaan lähempänä kolmeakymppiä. Mulla on kyllä vahva usko, että tästä mennään vaan ylöspäin.

ps. ihana idea tuo double-statement, mutta aika raskas ainakin noilla koruilla :D


09/01/2013 21:16

Details 2012

CASEY |

SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012IMG_8379SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012 IMG_1607SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012 SI MODA DETAILS VUOSI 2012Iso läjä detail-kuvia viime vuoden varrelta. Jos jaksoit rullailla tänne asti niin ei mulla muuta kuin hyvää loppuviikkoa xx!

ps. varattiin viimeinkin se varsinainen häämatka, ai että piristi kaiken tän kylmyyden ja pimeyden keskellä <3


04/01/2013 23:16

Today’s details

CASEY | ,

SI MODA OUTFIT JAN4 2013 SI MODA OUTFIT JAN4 2013neule Mango, takki 2hand, kello Glitter, pipo h&m (vanha)

Ostin toissapäivänä tuon neuleen ja olen jo nyt keksinyt sen ympärille miljoona eri yhdistelmää. Tänään se sai kaverikseen punaisen takin ja kultaiset asusteet. Luulen, että siitä tulee kevään lempparineule.

Minun piti tänään tehdä vähän isompi postaus ja viimeistellä videokin, mutta minulla meni tuhottomasti aikaa mm. häälahjan etsimiseen. Huomenna siis suunnataan ystävien häihin. Yritän ehtiä ottaa kuvaa juhla-asusta. Hauskaa viikonloppua xx