Olen tänä vuonna tehnyt omassa mittapuussani mitattuna kaksi suurta tekoa liittyen omaan ulkonäkööni. Hiustarinan te kaikki jo tunnettekin ja sen tuoma rohkeus sai minut tekemään tämän toisenkin jutun, josta olen haaveillut jo vuosia. En ole koskaan ollut niin kriittinen omaa ulkomuotoani kohtaan, että olisin ollut valmis menemään kauneusleikkauksiin tai piikittämään itseäni. Olen pitänyt itsestäni viosta huolimatta, mutta eräs pieni asia on kiusannut minua koko elämäni. Kulmakarvat tai oikeastaan niiden puuttuminen. Tummasilmäisenä ja hiuksisena tämä “ongelma” on korostunut ja olenkin aloittanut haaleiden haituvieni värjäämisen jo nuorena. Kulmakarvojen vaalen sävyn lisäksi niiden suhteellisen surkea määrä on pakottanut minut käyttämään kulmakynää päivittäin. Pikkuhiljaa olen oppinut tekemään kulmistani kynällä kauniit ja suhteellisen aidon näköiset, mutta se jatkuva korjaaminen päivän mittaan on alkanut vuosikymmenen kuluessa hieman ottamaan päähän.
Olen lukenut kulmien kestopigmentoinneista ensimmäisen kerran jo vuosia sitten, mutta vasta tänä keväänä tutustuin “karvatekniikkaan”. En ole uskaltanut kestopigmentoida kulmiani, koska olen pelännyt niitä kliseisiä pötkylä-mallisia palkkeja. Karvatekniikan ideana on välttää nämä palkkimaiset lopputulokset ja nimensä mukaisesta luoda karvamaisia vetoja omien kulmakarvojen joukkoon. Lopputulos on huomattavasti luonnollisempi ja sulautuu omien karvojen joukkoon kätevästi. En lähtenyt varaamaan kestopigmentointiaikaa pelkkien netistä luettujen mainospuheiden perusteella, vaan marssin Blackout nimiseen hius&kauneus-salonkiin. Siellä tapasin ensimmäistä kertaa Satu Huikon, meikkaajan, joka tekee salongin kaikki kestopigmentoinnit. Me kävimme pitkän ja antoisan keskustelun kestopigmentoinneista ja minä kyselin kaikki mieltäni askarruttaneet kysymykset. Käynnin päätteeksi en ollut vielä valmis varaamaan aikaa, mutta muutaman viikon kuluttua, asian loppuun asti miettineenä otin uudelleen yhteyttä Satuun ja varasin ajan.
Ja tässä minä tänään olen. Ensimmäisestä käsittelystä parantuneilla kulmakarvoillani. Lopputulos on pehmentynyt muutamassa viikossa ja olen ollut siihen erittäin tyytyväinen. Toiseen kulmakarvaan väri ei tarttunut yhtä hyvin ja siksi kuvasin nyt vain tätä onnistuneempaa puolta. Tämä ei ole mitenkään epätavallista, sillä kestopigmentointi tehdään näin alkuvaiheessa aina kertaalleen.
Ensimmäisellä kerralla paikalle saavutaan omilla luonnollisilla kulmakarvoilla. Kuten seuraavasta kuvasta näette, alkutilanne oli aika lohduton (lohduton oli myös ripsitilanne, koska huolto oli vasta edessä). Ensimmäiseen käyntiin on varattu n. 3 tuntia aikaa. Se aloitetaan kulmien muodon ja värin suunnittelulla. Halusin mahdollisimman viileän ruskeaa, joten valitsimme hieman harmahtavan ruskean sävyn. Sävy voi ajan kuluessa muuttua hieman ja etenkin punertua vaaletessaan, joten mahdollisimman kylmä ruskea on hyvä vaihtoehto, jos haluaa välttyä tältä. Värin valinnan jälkeen lähdetään suunnittelemaan kulmakarvojen muotoa. Toisin kuin monessa paikassa, Satu ei käyttänyt viivotinta, vaan hän pyrki luonnostelemaan kulmat juuri niille kohdille kuin ne kuuluvatkin. Aivan täydellisen symmetriset niistä ei tullut, koska kenellä nyt olisi symmetriset kulmat luonnostaankaan? Illuusio symmetrisyydestä on paljon tärkeämpää kuin todellinen symmetrisyys.
Luonnosteluun kuluu aikaa yleensä n. tunti, jonka jälkeen aloitetaan varsinainen kestopigmentointi. Se tehdään tatuoinnin tapaan ohuella neulalla, mutta lopputulos ei kuitenkaan ole pysyvä. Kestopigmentoinnin arvioitu pysymisaika on n. 2-5 vuotta. Nuorilla iho uusiutuu nopeammin, joten väriä kannattaa käydä vahvistamassa parin vuoden välein. Pysyvyyteen vaikuttaa myös ihotyyppi. Kestopigmentointi ei myöskään satu läheskään yhtä paljon kuin tatuointi tai mikä minä olen sanomaan, kun en omista tatskaa, mutta voin kuitenkin kuvitella sen sattuvan huomattavasti enemmän. Puudutusvoiteen vaikutuksen syvennyttyä, en tuntenut kuin pientä kutitusta. Pari ensimmäistäkin vetoa tuntui vain siltä, että elohiiri olisi tulossa silmäkulmaan.
Molempiin kulmiin menee keskimäärin aikaa noin tunti ja välissä saa itse katsoa peilistä missä mennään. Omalla kohdallani luonnostelu oli hyvin onnistunut ja päädyimme ainoastaan hieman paksuuntamaan kulmakarvoja. Yllä olevassa kuvassa kulma on juuri valmistunut ja kuten huomaatte turvotusta tai punotusta on hyvin vähän. Päälle on levitetty rasvaa, joten sen takia se kiiltelee hassusti. Kulmien kotihoito-ohjeeksi sain myös levitellä esim. Bepanthen-voidetta useamman kerran päivässä. Viikkoon en saanut meikata kulmien aluetta, enkä saunoa. Myös hikoilua suositeltiin välttämään muutamana ensimmäisenä päivänä. Minä lähdin salongista hymy huulilla, sillä olinhan juuri hankkinut itselleni elämäni ensimmäiset kulmakarvat! hah.
Kulmien parantumiseen menee keskimäärin noin viikko. Siinä ajassa niihin muodostuu rupi, joka pidetään koko ajan voiteen avulla pehmeänä, eikä sitä saa repiä. Rupi irtoaa itsestään ja alta paljastuu pehmentynyt jälki. Huomaatte hyvin eron kuvassa, joka on otettu heti pigmentoinnin jälkeen ja nyt, kun sen on jo parantunut. Tähän alempaan kuvaan olen ainoastaan järjestänyt omat kulmakarvani kulmageelillä oikeaan suuntaan. Uusinta käynnin voi tehdä aikaisintaan kuukauden kuluttua ensimmäisestä. Itselläni se on siis vielä edessä. Silloin voi vielä korjailla vielä hieman muotoa, syventää väriä ja paikata niitä kohtia, joihin väri ei ensimmäisellä kerralla kunnolla tarttunut. Tämän puolen kulma onnistui kaiken kaikkiaan tosi hyvin ja väri pysyi. Haluan seuraavalla kerralla ainoastaan hieman lisää paksuutta kulman alkupäähän. Kunhan korjaamme vielä toisen kulmakarvan vastaavanlaiseksi, niin sitten ne alkavat olla täydelliset, tai niin täydelliset kun keinotekoisesti tehnyt kulmat voivat olla.
Kyllä sitä on hymy herkässä jokaisena aamuna, kun herään ja huomaan omistavana nuo yllättävän tärkeät karvat. Kulmakarvat ovat iso osa kasvojen ilmekkyyttä ja olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen päätökseeni kestopigmentoida ne. Nyt ei enää tarvitse rannalla miettiä, onko toinen kulmakarvani pyyhkiytynyt hien mukana pois. Mikäli teitä jokin tässä askarruttaa tai harkitsette pigmentoinnin ottoa niin laittakaahan mietteitä ja kysymyksiä kommenttiboksiin. Yritän parhaani mukaan vastailla niihin. Joihinkin yleisimpiin kysymyksiin löytyy vastauksia Blackoutin sivuilta ja siellä on myös paljon lisää tietoa kestopigmentoinneista. Itse voin omasta puolestani suositella lämpimästi Satua. Hän on todella ihana ja todella ammattitaitoinen tyyppi, joka ottaa kyllä jännityksen ja epävarmuuden hyvin huomioon.
ps. Minusta ei kyllä tulisi koskaan kauneusbloggaajaan, on nimittäin samperin vaikeaa kuvata omia kasvoja näin läheltä.
Kuvat: minä / Satu Huikko













