takki 2hand, hame Mango, neule Lindex, pipo H&M miehet, kengät Rizzo, laukku Roomasta
Jossain vaiheessa minua ärsytti pukea sama vaate peräkkäisinä päivinä päälle, järjetöntä vai mitä? Sittemmin olen hieman muuttanut ajatteluani ja samalla ostokäyttäytymistäni. Nykyään mietin jokaisen ostokseni kohdalla onko minulla kaapissani jo valmiiksi enemmän kuin yksi siihen yhteensopiva vaate.
Onnistuneena hankintana voi pitää vaatetta, jonka voi pukea päivästä toiseen näyttämättä kuitenkaan samalta. Tämän viikon aikana olen keksinyt angora-neuleen ympärille niin monta yhdistelmää, etteivät päivät riitä niitä kaikkia edes kokeilemaan. Tänään mentiin tämmöisellä.









Mulla on vähän sama, että samoja vaatteita ei tule laitettua päälle peräkkäisinä päivinä. Mulla se kuitenkin johtuu siitä, että käytän pääasiassa mekkoja, joten asu olisi käytännössä lähes täysin sam :D Sun tapauksessa oon kuitenkin sitä mieltä, että tuollaisen neutraalimman vaatteen kuin tuo valkoinen neule voi pukea päälle vaikka joka päivä, kun taas tuota kultahametta ei, koska se pistää silmiin liikaa.
Ihana asu! Boheemi mutta silti chic! :—)
Ostin samaisen neuleen Lindexiltä, mutta en ole päässyt sen karvanlähdön vuoksi pitämään sitä ylläni vielä ollenkaan :) Olen tuulettanut paitaa kohta kaksi päivää parvekkeelta toivoen, että irtokarvat loppuisivat. Mutta ei.. Olisiko siis vinkkejä paidan a) säilytykseen b) irtokarvojen loppumiseen? Miten siis itse säilytät angorapaitaasi ja joko karvat ovat kaikonneet? Suunnittelen säilyttäväni paita-parkaani muovipussissa ja pitäväni sitä vain vaaleiden vaatteiden kanssa, kun en raaski palauttaakkaan :)
tuuletusta on hyvä keino puhdistaa angoraneule, jos siinä ei ole tahroja, mutta tuskin sillä keinolla ylimääräiset karvat irtoavat. Rullaharjalla tämä ratkaistaan ja kärsivällisyydellä. Itse olen nyt 3pv pitänyt paitaa ja “karvanlähtö” melkein kokonaan loppunut :)
Kaunis asu, ja tuo hame on aikas <3
Kiitos neuvosta, mä tänään pääsin viimein sinne Hakanimen Lindexiin ja olihan siellä vielä noita neuleita.. JEE!! Sain omani :)
Hauskaa weekendiä!
Upeeta!!!
Tuo hame on tosi ihana! :) Ihana miten osaat yhdistää rennon pipon noin ihaniin vaatteisiin!