09/09/2012 11:54

Stuck in the same old habits

CASEY |

paita Lindex, laukku Kölnistä, Takki H&M, hame 2hand, kengät Vagabond

Milloin asukuvien rima nostettiin niin korkealle, ettei tavallisilla “seison nyt tässä pihalla, ota kuva”-otoksilla pääse enää mihinkään?

Katselin Peetan ottamia kattokuvia (jotka olivat kyllä hienoja!) ja hymähtelin postaukselle miettien, että pitääkö minun tosissaan voittaa jäätävä korkean paikan kammoni, jotta asukuvani olisivat taas mielenkiintoisia. Minun pitäisi olla todella kiitollinen, että minulla ylipäätänsä on se monilta uupuva hovikuvaaja, joka kiltisti ottaa kuvia aina kun pyydän. Silti kaipaan vielä jotain. Olisihan se kiva ottaa kuvat aina uudessa taustassa. Sellaisessa, joka sopisi asuun ja toisi sen parhaiten esille. Voisin kiivetä junavaunujen päälle tai poiketa vaaralliselle työmaa-alueelle.

Vaikka tällä hetkellä päivärytmini antaisikin myöten, niin ei minulla normaalisti olisi siihen aikaa. Enkä usko, että kuvaajallanikaan olisi aikaa saati kiinnostusta lähteä etsimään uusia mahtavia kuvauspaikkoja joka ikinen kerta. Täällä ei siis tulla näkemään jatkossakaan mitää mullistavaa asukuvien saralla, mutta lupaan yrittää ottaa niitä edes hieman eri paikoissa. Tämän kunniaksi saatte taas samassa merellisessä ympäristössä otettuja kuvia. Hauskaa sunnuntaita!


21 Responses to “Stuck in the same old habits”

  1. Heidi kirjoitti:

    Tykästyin kovasti sun laukkuun! Tosi hieno!

  2. helen kirjoitti:

    Mua ei ainakaan henkilökohtasesti se tausta juurikaan kiinnosta. Pääasia, että asusta saa kunnolla selvää ja kuvat on muutenkin hyvälaatuisia (niin kuin esim tässä sulla). Onhan se tietysti kiva katsoa hienoja kuvia, mutta mulle tärkeää on kuvien lisäksi myös tekstit :)

    • Casey kirjoitti:

      Nimenomaan :) tää olikin pääosin sarkasmia, vaikka ei mulla mitään upeita taustoja vastaan ole. Mutta hyvä, että passaa!

  3. Linda kirjoitti:

    En todellakaan odota bloggaajilta mitään taideteoksia asukuviksi, vaikkapa vaan omassa olohuoneessa otetut kuvat ajavat asiansa loistavasti :) Eli jatka vaan samaan malliin!

    • Casey kirjoitti:

      :) hieman sarkastisella virneellä tuon kirjoitinkin. Minustakin nämä passaa, mutta oishan se kiva välillä ottaa jotain megahyperupeita kuvia!

  4. AnsQhei kirjoitti:

    Mua kiinnostaa tausta kuvissa paljonkin. Eli Helenin kanssa oon eri linjoilla. Kuitenkin. Ei hätää, ei tarvii kiivetä sinnne junavaunun päälle, nämä kuvat passaa mainiosti. :-)

    • Casey kirjoitti:

      :) no ei niillä aina oo väliä, mut joskus ois kiva säväyttää. Ja en mä ihan tosissani ajatellut minnekään lähteä kiipeilemään :D

  5. Milja kirjoitti:

    Komppaan edellisiä asukuvien taustoista. Ihana toi paita, onkohan se kovin vanha vai löytyiskö vielä Lindexiltä?

  6. Ässä kirjoitti:

    Oon ny aevan pihalla oliko teillä ne häät jo?:)

  7. Peeta kirjoitti:

    Eiköhän siitä minunkin kirjoituksestani löytynyt huumoria :)

  8. essi kirjoitti:

    ikinä en kommentoi, mutta nyt on pakko.

    ihan mielettömiä kuvia teidän häistä. mielettömiä. puhumattakaan valokuvaajan sivuilla bongaamistani varsinaisista hääkuvista, omaperäisiä ja kauniita. ja oot ihan käsittämättömän kaunis morsiankin vielä kaiken lisäksi. paljon onnea!

  9. Monsku kirjoitti:

    Mielestäni asukuvissa tärkeintä on edelleenkin se ASU, ei tausta eikä kuvauspaikka. Joskus ylenmääräinen taustoilla “kikkailu” jopa ärsyttää. Ihan sama, vaikka kuva olisi otettu vessassa, jos asu on kiva ja kiinnostava, ja kuvat hyvälaatuisia. (Tosin vessassa hyvälaatuisia kuvia on aika vaikea saada aikaiseksi! ;-)) Sitäpaitsi kyllähän sinullakin kuvaustaustat ja -paikat vaihtelevat paljonkin, ja muutenkin kuvat ovat aina hienoja. Eli jatka vaan samalla linjalla. :-) Ja ymmärsin toki sarkasmin sekä sinun, että Peetan kirjoituksissa. :-)

    • Casey kirjoitti:

      Näinhän se on :) ja hyvä että mun kuvat passaa. Tarkoitus ei tosiaan ollu se, että anelisin “sun kuvat on just hyviä näin”-kommentteja. Vaan sarkastinen pohdinta asukuvien suuntauksesta :)

  10. Essie kirjoitti:

    Mun mielestä on vähän harmi että asukuvien rima on tosissaa nostettu niin korkeelle…Bloggaajana itekin tässä kirjottelen, ja täytyy myöntää että ite otan suurin piirtein joka ikisen asukuvan saman harmaan seinän ääressä kotona :D mutta jos se asu tulee siinä esille niin miksikäs ei? Se asuhan siinä on se pääasia, eikä maailmanluokan valokuvataiteen tekeminen (mikä sekin sinänsä on hieno harrastus).

    • Casey kirjoitti:

      Niin tää on vähän kakspiippunen juttu. Ite arvostan sekä hyviä kuvia että hienoja asuja oli ne sitte samassa paketissa tai ei :) se on sitte lukijan päätettävissä mitä haluaa nähdä!

Kommentoi