03/08/2012 10:11

In every breath I take I’m breathing you

CASEY |

t-paita ja laukku Pariisista, hame H&M trend, kengät Mango, aurinkolasit Amerikasta ja korvikset Dubaista

Tajusin, että eilisen asun kaikki muut osat oli ostettu ulkomailta paitsi hame. Kengätkin ovat peräisin Oslon Mangosta joskus 3 vuotta sitten. Niissä on muuten täydellinen “arkikorko” ja siihen nähden olen käyttänyt niitä aivan liian vähän. Jaksoin sipsutella niillä koko päivän, vaikka sääressäni on ikävä hermoahtauma. Tämän vamman takia en pysty osallistumaan tulevan viikonlopun juttuihin sillä intensiteetillä, millä olin aikonut. Luvassa on taas viime vuoden tapaan Delfin Tournament Tampereella ja tällä kertaa minun oli tarkoitus pelata. Puhdistin koristossut neljän vuoden aikana kerääntyneistä pölyistä, mutta niiden käyttö jää nyt haaveeksi. Säären hermovamma on peräisin Roomasta ja liian pitkistä kävelymatkoista huonoilla kengillä. Blaah, että sattuikin huonoon aikaan.

Joka tapauksessa suuntaan nyt kohti Tamperetta. Hauskoja viikonloppuja ihanat xx!


10 Responses to “In every breath I take I’m breathing you”

  1. Anna* kirjoitti:

    Iiks, ihana tuo hamonen. :)

    A*

  2. eeva kirjoitti:

    Aaaa, toi hame on niin rakkautta!

  3. twoparter kirjoitti:

    an amazing outfit! I really love the skirt and the shirt!

    crystal

  4. millamainen kirjoitti:

    Superihana asu taas! Oot aina niin upea.

  5. mimmiina kirjoitti:

    tuo asu on kyllä hieno ! hauska yksityiskohta tuo hameen helma joka on epätasapainossa kun on tuollainen rikottu linja <:

Kommentoi