28/06/2012 11:02

Apple pie breakfast

CASEY |

Olen tällä hetkellä poikkeuksellisen innostunut erilaisista aamupaloista. Johtuu varmaan siitä, että kesällä ruoanlaitto on jäänyt vähemmälle. Syödään joka päivä joko salaattia, kalaa tai grillijuttuja. Talvella tykkään kokkailla monimutkaisia juttuja, mutta kesällä en. Kokkaus on kuitenkin sen verran lähellä sydäntä, että haluan jollain tapaa toteuttaa itseäni myös kesäisin. Aamupaloja on miljoonia erilaisia ja ne syntyvät kuitenkin suhteellisen pienellä vaivalla. Aikaisemmin olin tosi huono syömään yhtä hedelmää / mehulasillista enempää aamulla, mutta nyt olen oppinut. Vieläkään ei ruoka maistu siinä 6-7 aikaan, mutta jo kahdeksalta pystyy hyvin syömään. Tämän myötä ateriarytmikin on tullu paremmaksi ja olo on energisempi.

Tänään päätin tehdä itselleni ja Teemulle pienet herkkuaamuapalat, sillä aikaa oli tavallista enemmän. Mitään ihmeellistä ei tästäkään tullut, mutta jotain vaihtelua sentään. Yleensä syön maustamattoman jugurttini/rahkana pelkkien marjojen tai hedelmien kera, mutta nyt laitoin vähän extraa. Kaapista löytyi omena-kaneliriisiä, josta syntyi sitten idea tähän herkkuun. Maku on verrattavissa omenapiirakkaan, joten tätä voisi hyvin tarjota kauniista lasimaljasta vaikka kevyenä jälkiruokana :)


5 Responses to “Apple pie breakfast”

  1. niina kirjoitti:

    Kuulostaapa herkulliselta ! Täytyy itsekkin kokeilla joku aamu :)

  2. Elina kirjoitti:

    Näyttää ja muutenkin kuulostaa tosi hyvältä. Mun aamupala on aina melko ykstoikkonen, ku en oo keksiny (jaksanu paljoo miettii) mitä muuta voisin syödä, niin totahan voisin itekin kokeilla (:

  3. Janna kirjoitti:

    Tulipa nälkä! En omenapiirakasta erityisesti välitä, mutta kun tässä omenat ovat tuoreeltaan, voisi jopa upota. Pitää kokeilla!

  4. Mepa kirjoitti:

    Pakko kokeilla, varmasti tosi herkullista :) Aamupaloihin on ihana panostaa jos ei ole kiire, ja päivän lehti ja kuppi kahvia vielä niin aijjjaij!

  5. Cleo kirjoitti:

    I love this healthy and nutritious breakfast.

Kommentoi