7. vuosipäivän kunniaksi muutama juttu meistä, joita ette ehkä tienneet:
1. tavattiin mesessä :DDD
2. Luulin kaksi ekaa vuotta, että teemun synttärit on 20. päivä vaikka ne on oikeasti 19. päivä.
3. Meitä on luultu useampaan otteeseen sisaruksiksi.
4. Ollaan molemmat aika tulisia sieluja, teemu etenkin, haha.
5. Teemulla ei varmaan ole vieläkään hajua minkä väriset silmät mulla on, viimeksi kun kysyin niin “siniset?”
6. Tykätään molemmat käydä ulkona yhdessä ja varsinkin tanssia baarissa
7. Jaksoin katsoa teemun ekaa futispeliä puoliajan ja sitten lähdin kotiin.
8. Jos teemun pitää hakea minut jostain, sanon aina 10 minuuttia aikaisemman ajan kuin oikea. yleensä silloin se on ajoissa!
9. En ole 7 vuoteen pessyt pyykkiä, enkä pese jatkossakaan. Teemu haluaa ja saa hoitaa sen!
10. Ollaan nyt muutettu yhdessä 12 kertaa ja kaikki viimeisen 4 vuoden sisään.
11. Laitan aina teemun lasin pesukoneeseen vaikka se olisi vielä juomassa siitä ja sillä menee herrrmot
12. Teemu lupasi ensimmäisessä mese-keskustelussa viedä minut italiaan, empä ole sinne vielä päässyt!
13. Silloin kun olen yksin kotona syön hernekeittoa, koska se on varmaan ainut ruoka, josta teemu ei tykkää.
14. Käydään muutamia kertoja vuodessa Kotkan luontopolulla, se on maailman kaunein ja rauhallisin paikka.
15. Tämä on ensimmäinen yhteinen kuva meistä (ja teemulla on karsea vaalea tukka :D)
16. Tänään syötiin päivän kunniaksi herkkupäivällinen: kampasimpukoita ja suppilovahverorisottoa, yammie!
xoxo Casey







Ihana postaus<3 Oottepa söpöjä noissa kuvissa:)
Teille tulisi kyllä ihan törkeän söpöjä lapsia… :-D Ihana postaus!
Ykköskohta. :–D Siis Teemu HALUAA pestä pyykit? Tykkääkö se muista kotitöistä yhtä paljon? Outo! :D
Kyllä se tykkää monistakin kotitöistä, taino tykkää ja tykkää :D tänään se juuri ilmoitti että pyykin pesu on rauhoittavaa? tiskaus ja tavaroiden siistiminen jää kyllä meikäläisen hommiksi.
Onnea vuosipäivän johdosta! =) Ootte söpöjä! <3
millamainen.blogspot.com
onneks olkoon!<3
ootte kyllä mielettömän upee pari yhdessä:)
Olipa suloinen postaus, tulee kyllä aina niin hyvä mieli, kun näkee tällaista true lovea!:’D Paljon onnea teille vuosipäivän johdosta!:)
Hauskaa vuosipäivää :> Tuli hyvä mieli tätä lukiessa.. Rakkautta on oikeasti olemassa, vaikka ei siihen aina jaksa uskoa!
Ihanapa tuo vaalea tukka vikassa kuvassa!:-) Meitä luullaan poikaystävän kanssa myös useesti sisaruksiksi koska molemmilla on luonnostaan vaalea tukka ja mustat kulmatkarvat==D ja muutenkin ollana vähän samannäkösiä hehe.. Ja onnea vielä vuosipäivän johdosta!
hihii kiva postaus! ja onnea vuosipäivän johdosta :>
vooi tämmösiä postauksia on ihana lukee:) Näytätte tosi onnelliselta yhdessä! Onnea vielä vuosipäivän johdosta jota saatte vielä viettää varmaa aiika monta kertaa:)
Ihanaa että teitäkin on luultu sisaruksiksi!! :D Se on meinaan tosi tavallista mun ja mun avomiehen välillä, ja kiva saada vahvistusta että se ei oo ihan sairas juttu.. :D
joo ette ole ainoita :D sairain tilanne oli ehkä se kun meitä luultiin sisaruksiksi ja teemun pikkuveljeä meidän isäksi :DDDDDD
voi kun ootte söpöläisiä! ja kuinka hurmaavaa että olette tavannut Mesessä!! eipä olisi uskonut heh:) Hurjan paljon onnea teille!
Onko kukaan koskaan sanonut sulle että näytät aika paljon Nina Dobrevilta?:)
ainoastaan täällä blogin puolella muutamat:) hassua, koska en olisi ite ikinä nähnyt mitään yhtäläisyyksiä!
onnea vuosipäivän johdosta! :-) ootte niin söpöjä yhdessä<3 7 vuotta on aika pitkä aika, kun miettii, että ootte aika nuoria kuitenkin! mut todella onnellinen saat olla sen johdosta:)
kiitos :) itekin havahduin miettimään tuota 7 vuotta. Aika on mennyt siivillä ja tosiaan oltiin aika nuoria kun tavattiin, mutta mitä sitä estämään jos synkkaa hyvin :)
Itse huomasin 5 vuoden suhteen jälkeen, että olin ruvennut seurustelemaan liian “nuorena”, eikä juttu olisi tullut pidemmän päälle toimimaan.
Ihana huomata, että jotkut on vain tarkoitettu yhteen. ;)
Itsekin olen tavannut poikaystäväni netissä. Äkkiä huomaa, että kolahtaako huumori yhteen. =)
Oikein paljon onnea teille! Meillä tuli myös mieheni kanssa vähän aikaa sitten 5 vuotta täyteen :) Näytätte todella suloisilta yhdessä.
Onpas hassua kuulla, että mies hoitaa pyykit :D Mä en edes anna koskea pyykkeihin, koska aina menee huuhteluainetta purkillinen ja pari hassua vaatetta :D
jos kerran mesessä tapasitte ni mistä saitte toisenne osotteet?:D
onnea :) tosi pitkään ootte ollut jo!!
ja juu, mun puolisko ei myöskään tiedä mikä on mun silmien väri.. luulee niitä ruskeiksi :DDDDD
paljon onnea teille:)
ihania kuvia!! etenkin tuo viimeinen kuva! niin herttainen:)
Onnea! Ootte söpöjä yhdessä. :)
milloin muutitte yhteen jos et 7 vuoteen oo pessyt pyykkiä? siis minkä ikäsenä :)
ollaan siis noista seittemästä vuodesta asuttu yhdessä vaan 4-5 vuotta, mutta tota ennen äiti pesi :D haha
Hei semmosta vain, että missä Kotkan luontopolulla käytte? :)
Mussalossa :) se lähtee sieltä Santalahden lomakylän tienoilta!
Miten tapasitte mesessä? Woou oottepas ollu nuorii!
Teemu bongas minut iki-ihanasta irc-galleriasta ja kaivoi jostain mun mese-osoitteen :D legendaarinen tarina!